Eijanakvarellit
  • Koti
  • Teoksia
    • Maisemia
    • Kukkia ja asetelmia
    • Eläimiä ja lintuja
    • Kaikenlaista
  • Tekijästä
  • Yhteystiedot

Akvarelleja

Eija Kallinen

Vettä, väriä ja paperia

Tartuin ensimmäistä kertaa akvarellisiveltimeen vuoden 2018 alussa. Työpaineiden keskelle piti löytää jotain ihan muuta. Akvarellimaalauksen viehätys on itselleni ollut ensimmäisestä siveltimenvedosta lähtien se, ettei aloittaessaan voi koskaan olla varma lopputuloksesta. Paperilla, väreillä, siveltimillä ja ennenkaikkea vedellä on taipumus omaan tahtoon, jota ainakin kaltaiseni harrastajan on kunnioitettava.

Tein tämän sivuston ystävien pyynnöstä. Töitäni on ollut esillä useammassakin yhteisnäyttelyissä Espoossa, Helsingissä, Kotkassa, Italian Urbinossa, mutta kaikilla ei ole ollut tilaisuutta päästä paikalle. Lisäksi pöytälaatikkoon on kertynyt pino töitä, jotka tulevat näin näytille.

Maalaan ilokseni, mutta olen valmis jakamaan ilon kanssasi. Jos joku työ kiinnostaa ja haluaisit ostaa sen itsellesi tai ystävällesi, ole yhteyksissä. Teosten nimet ja koot löydät teoskuvien yhteydestä. 

Espoossa loppuvuodesta 2021
Eija Kallinen
Picture
Nimetön II
Loppusyksystä 2022 olen harjoitellut tarinoiden kuvallistamista. Yllä oleva teos on triptyykki Maisa Tonterin kertomukseen kahdesta toisiaan ihailevasta puusta, koivusta ja pihjalasta, jotka vasta syysmyrskyjen myötä löytävät itsensä ja toisensa paljaimmillaan ja uskaltautuvat ihailunsa yli toistensta lähelle.
Koti
Teoksia
Tekijästä
Yhteystiedot
Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Koti
  • Teoksia
    • Maisemia
    • Kukkia ja asetelmia
    • Eläimiä ja lintuja
    • Kaikenlaista
  • Tekijästä
  • Yhteystiedot